Hyvää!
Olen parikymmentä vuotta harrastellut eri chilikastikkeita ja vasta nyt löytyi tuote, jossa yhdistyy parhaaksi mahdolliseksi tuotteeksi maku, polte ja vatsaystävällisyys. Polte on lempeä, ei pistävä tai ylihallitseva. Jos jotain kehitettävää pitää kaivella, niin kastike on sen verran paksua, että on vaikea annostella sopivaa kastikkeen määrää ulos pullosta, mutta en voi kuin suositella! 5/5
Sisäinen Runeberg ei tahtonut olla hiljaa, joten lisätään vielä edelliseen kommenttiin. Kastike on riittoisaa ja tököttimäistä. Nimenomaan tököttimäisyys on mielestäni hyvä ominaisuus, sillä tätä kastiketta voi levittää vaikka hampurilaissämpylälle tai tortillalättyyn tai laittaa lautasen reunalle ja siten dippailla kastikkeeseen esimerkiksi ranskalaisia, pastaa, lihapullia tai mitä mieli haluaa. Todella maukas kastike ja tulen jatkossa ostamaan teiltä tätä ja muita kastikkeita.
Todella laadukas ja maukas kastike. Aluksi maistui todella tuliselta, mutta nyt puolen pullon jälkeen siihen on jo tottunut. Kannattaa ostaa!
Virkistävän raaka meininki.
Ihminen tottuu mihin tahansa - paitsi Tököttiin.